Hei hei kynä ja paperi! | Mikä Chefstein on?
Ruokaelämykset ovat ravintola-alan työntekijöiden intohimo. Keittiön kiireessä aikaa kuluu kuitenkin paljon muuhunkin kuin ruoanlaittoon. Fredman halusi muuttaa tilannetta kehittämällä ratkaisun, joka antaa ammattilaisille mahdollisuuden keskittyä paremmin intohimoonsa. Lue alta, mikä Chefstein on.
Hei keittiömestari, kokki tai kylmäkkö! Mistä pidät työssäsi?
Monilla meistä on takanaan historia erilaisia työpaikkoja. Kaikissa on ollut jotain, josta olemme pitäneet – syitä, joiden takia olemme ottaneet työn vastaan. Ruoka-alalla on työpaikkoja joka lähtöön: fast casual ‑ravintoloita, fine dining ‑ravintoloita, risteilyaluksia, kouluruokaloita ja muita suurkeittiöitä.
Kaikkialta näistä löytyy työntekijöitä, joita yhdistää rakkaus ruokaan ja intohimo tuottaa asiakkaille ikimuistoisia ruokaelämyksiä.
Miten Chefstein liittyy tähän?
Lähtökohta: tee sitä mitä rakastat, mutta paremmin

Jokaisen innovatiivisen ruokaelämyksen takana on paljon työtä, josta kaikki ei ole hohdokasta. Päivittäisiä askareita, joista harva nauttii. Tällaisia ovat esimerkiksi omavalvonta, suunnittelu, hävikin hallinta ja hygieniatehtävät.
Perinteisesti ammattikeittiön rutiinitehtäviin on käytetty vanhaa kunnon kynä ja paperi ‑menetelmää. Se on kuitenkin usein epätarkkaa ja se vie aikaa muulta työltä. Paremmalle ratkaisulle oli siis tarvetta.
Eräs Fredmanin asiakas kuvaili kaivattua ratkaisua näin: ”sen tulisi olla helppokäyttöinen, intuitiivinen ja keittiön toimintaa tehostava”.
Fredman otti haasteen innolla vastaan! Yhdessä kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa lähdimme selvittämään, mitä kaikkea ratkaisulta vaadittaisiin oikeassa arjessa. Yhteistuumin loihdimme – kynällä ja paperilla – mielikuvan täydellisestä keittiön apulaisesta. Tässä on Chefstein ja tämä on sen tarina.

Mikä Chefstein on? ”Sen pitää olla kuin työkaveri!”
Suunnitteluprosessin aikana Chefstein sai ammattimaisen ulkoasun ja tärkeiden ominaisuuksien lisäksi omanlaisensa ”luonteenpiirteet”. Mikä Chefstein siis oikeastaan on?
.jpg)
- Chefstein on kuin ensimmäinen aamulla kohtaamasi työkaveri, joka jää paikalle muiden lähtiessä kotiin päivän päätteeksi. Se pitää huolen keittiön tärkeistä toiminnoista digitaalisesti (eli saumattomasti). Se ja sen säilyttämä tieto on saatavilla aina, kun sitä tarvitaan, ja poissa tieltä silloin, kun niille ei ole käyttöä.
- Chefstein tarkkailee keittiötään herkeämättä ja varoittaa keittiön työntekijöitä huomatessaan mahdollisia ongelmakohtia. Se kertoo, jos kylmätilan lämpötila on liian korkea tai tiskikoneen lämpötila liian matala. Se on näppärä löytämään merkityksellisiä trendejä keittiön toiminnan tiedoista, joista se voi koostaa erilaisia raportteja.

Fredmanin ajatus Chefsteinin kehityksen taustalla meni näin:
”Halusimme luoda digitaalisen ratkaisun, joka toimisi edelläkävijänä ammattikeittiön johtamisen teknologisessa kehityksessä. Alkuperäinen lähtökohtamme oli luoda työväline, joka auttaisi ammattikeittiöitä toteuttamaan omavalvontaa tarkasti, mutta helpommin. Chefsteinin keräämien tietojen avulla on helppo osoittaa, että keittiön omavalvonta vastaa asetettuja vaatimuksia.”
Lopputulos oli kuitenkin paljon monipuolisempi ja kattavampi.
Auttaa ottamaan keittiön prosessit haltuun kokonaisvaltaisesti

Tiedätkö, miten paljon ruokahävikkiä kukin keittiösi toiminnoista tuottaa? Chefstein on kehitetty seuraamaan hävikkiä automaattisesti digitaalisten hävikkivaakojen avulla. Voit seurata hävikin määrän kehitystä raporteilta.
Haluatko jakaa uuden siivoustehtävien listan työntekijöille 25 ravintolassa? Ei hätää! Chefsteinin avulla voit näppärästi toimittaa tiedot kaikille vain muutamalla napsautuksella ja seurata, että annetut tehtävät tulevat tehdyksi.
Mitä useampaa keittiötä johdat, sitä enemmän Chefsteinista on hyötyä. Se soveltuu kaikenlaisiin ammattikeittiöihin. Se rakastaa moninaisuutta ja uusia ihmisiä. Chefstein on loistava apu töissä – se hyppää mukaan juuri silloin, kun sitä tarvitaan, mutta osaa myös odotella taka-alalla silloin, kun on aika antaa muiden loistaa.
Lyhyesti sanottuna: Chefstein on se ihanteellinen keittiötiimin ”jäsen”, joka hoitaa nekin tehtävät joista kukaan muu ei pidä. Mukisematta.
Se säästää aikaa ja rahaa. Sen ansiosta muut voivat itse keskittyä intohimoonsa: parhaiden makujen valmistamiseen.
Hallinnoi omavalvonnan tehtäviä automaatiolla
Chefstein helpottaa työtaakkaasi. Onko päivän tehtävät tehty? Se tietää ja kertoo sinulle tilanteen.

Haluatko seurata kaikkien laitteiden lämpötiloja, käyttämättä omavalvontaan liikaa aikaa? Chefsteinin langattomat mittarit hoitavat sen puolestasi automaattisesti.
Entä jakaa työntekijöillesi reseptejä, valokuvia ja ohjeistuksia? Chefsteinin kautta jakaminen sujuu vaivatta.
Haluatko vertailla tietoja eri toimipisteiden kriittisistä toiminnoista? Chefsteinin ohjausnäkymät keräävät kaiken tarpeellisen tiedon yhteen paikkaan. Näin voit tehdä liiketoiminnassasi hyviä ratkaisuja oikeaan tietoon perustuen.
Chefsteinin tarinan tausta-ajatus kiteytyy jokseenkin näin:
”Me Fredmanilla halusimme auttaa yrityksiä taustatoimintojen hallinnassa, jotta keittiömestarit ja yrityksen johto voisivat keskittyä asiakaspalveluun ja parhaiden makujen valmistamiseen. Nämä ovat kuitenkin niitä asioita, joiden takia he ovat alansa valinneet.”
Chefstein on tätä kaikkea. Ennen kaikkea Chefsteinin tehtävä on tuoda helpotusta koko keittiön arkeen, joka päivä.
Haluatko tutustua Chefstein-palveluun tarkemmin? Tutustu usein kysyttyä -osioomme tästä.